maanantai 20. marraskuuta 2017

Ystävät

Viikonloppuna sain kokea ja tuntea, kuinka tärkeää on ystävät. 






Pari kuukautta sitten oltiin mesen kautta kolmen lapsuudenkaverin kanssa sovittu, että ennen joulua kyllä nähdään. Oli mennyt jo useampi vuosi ettei oltu nähty toisiamme ja harvakseltaan myös soiteltu. Sovittiin, että treffataan meillä ja tietysti  ovat myös  samalla yötä. Vihdoin ja viimein saimme järjestettyä kaikille sopivan viikonlopun. Haastetta kyllä oli, kun kaikilla lapsilla on monenmoista harrastusta, talkootyötä vanhemmilla ja yhdellä vuorotyö. Lapsuudenkaverit ovat ala-aste ajoilta eli paljon ollaan koettu yhdessä hyviä ja huonoja hetkiä. Onneksi enemmän niitä hyviä hetkiä.

Lauantaina koitti se päivä kun sain kaverit yö kylään. Käytiin ekana kiertelemässä vähän kauppoja ja lopuksi mentiin ulos syömään. Illalla  saunottiin meillä  pitemmän kaavan mukaan ja herkuteltiin sekä otettiin vähän viiniä. Samalla muisteltiin menneitä aikoja ja vatsalihakset sai taas sellaista kyytiä, etten muista koska olen näin paljon nauranut.
Olemme kaikki saman ikäisiä eli 48 vuotta ja  kaikilla häämöttää kohta viisikymppinen. Naurettiinki, että pitäisikö pitää yhteiset 200-vuotis juhlat.
Tuntuu, ettei kukaan meistä ole muuttunut...ehkä nyt muutama ryppy tullut lisää ja vähän viisautta päähän, heh :). Lapsuudenkaverit tuntevat sinut parhaiten ja saat olla ihan oma ittesi ,vaikka mie kyllä omasta mielestä olen aina oma itteni. Inhoan ihmisiä jotka teenskentelevät. 

Tänään nousin sängystä, niin kauhea kramppi  oikeassa vatsa -ja selkälihaksessa. Voikohan nauramisesta iskeä kramppi päälle?



Koko viikonloppu täällä satoi lunta ja sitä tulikin kerralla nyt varmaan 30cm. Puut on ihanassa lumipeitteessä ja maisema on kuin satukirjasta. Vanhin tyttökin täytti eilen 21 vuotta, niin se aika menee vauhdilla eteenpäin. Lapset vanhenee ja me aikuiset siinä samalla.

Tämmösiä kivoja viikonlopun kuulumisia tällä kertaa.





Toivottavasti sinulla oli kiva viikonloppu!















4 kommenttia:

  1. Oi mikä tapaaminen teillä ollut <3
    Se on jännä että vaikka olisi kuinka pitkä aika edellisestä tapaamisesta ja sitten kun taas tavataan niin tuntuu kuin edellisestä kerrasta olisi vain päivä taikka kaksi. Ihanaa tiistaita murunen. Soitellaan.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä huippu nähdä kavereita pitkästä aikaa, se aika vain pitää ottaa jostain vaikka kuinka kiire ja menoja kaikilla. Oli kyllä hauska muistella menneitä :) Samoin sinne ihanaa viikkoa ja soitellaanpas tässä alku viikosta <3

    VastaaPoista
  3. Miksi arjesta on nykyään tullutkin painajaismaisen kiireistä, ja jos ei ole kiire niin sit ei vain ole energiaa kylästellä vaan makaa vaan raatona sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella varmaan työ vie niin kauheasti voimia,kun irtisanotaan porukkaa ja pitää ehtiä tehdä monen ihmisen työt siinä. Paineet varmasti monella kovat ja haasteita tullut työrintamalla paljon. Lapset harrastaa monesti vähän liikaakin ja vanhemaat ovat siinä tietysti täysillä mukana. Enää ei jaksa käydä kylässäkään, kuin ehkä vain syntymäpäivillä tms. juhlissa.Ennenhän sitä mentiin vain kylään ilmoittamatta. Välillä kyllä kaipaa sitä kiirettömyyttä, kauheata suorittamista ja olla vaan. Tämä pimeä aikakin kyllä saa käpertymään sohvalle ja joskus onkin hyvä vain olla, sekin vaati taitoa. Pitäis vissiin kylästelyt aina sopia kuukaudeksi etukäteen :)

      Poista