keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Lomareissu Nizza, Monaco,Mento ja Eze



Ihanalta viiden päivän lomalta on palattu ja ihania muistoja on takataskussa.

Nyt tulee kunnon kuva pläjäys, joten ota tuolista kiva asento ja kahvi kupponen käteen :)

Noin kolme vuotta sitten yksi serkuista ehdotti serkkutapaamista meidän mummolassa, mutta mummola myytiin n. pari vuotta sitten vieraalle, joten tapaaminen jäi. Sitten jälkeenpäin alettiin miettiin, että voihan sitä muuallakin nähdä. Mietittiin ekana Suomesta jotain paikka, mutta kivoimmalta tuntui, että paikka voisi olla ulkomailla :) Yksi vaihtoehto oli Barcelona, mutta siellä oli jo kaikki kayneet, joten päädyttiin Nizzaan. Matka varattiin jo tammikuussa lentoineen ja majoituksineen.


Meidän vuokra huoneisto oli toisessa kerroksessa, kulmassa. Huoneistoon kuului kolme isoa makuuhuonetta, iso olohuone, keittiö saarekkeineen ja kaksi kylpyhuonetta ja erillinen wc-tila. Asunto sijaitsi ihan Nizzan rannalla ja näkymät olivat hienot. Olikin kiva aamuisin katella ko ihmisiä juoksi aamulenkillä tai uimassa.



Aamupala syötiin porukalla saarekkeen ympärillä. Aamuisin syötiin puuro ja paikallisesta leipomo/konditorio likkeestä haettiin tuoreet patongit ja croisantit. Kunnon aamupalalla pärjäsikin kivasti pitkälle päivää.




Siskoni kanssa oltiin jo päivällä  perillä. Siskon kans lennettiin Luulajasta Tukholman kautta Nizzaan. Kävimme kaupasta ostaan vähän illaksi naposteltavaa ja juotavaa ko muut tulivat myöhemmin illalla. Harmitti vain sää, vettä tuli koko ajan kaatamalla, joten olimme siskon kans asunnolla ja odotimme muitten tuloa. Lopulta ko muut tulivat, niin olihan se kyllä ihana nähdä esim. Ulla serkkua Saksasta, jota on viimeksi nähnyt 26 vuotta sitten mummin hautajaisissa. Juttua riittikin pitkään iltaa.



Illalla päätimme lähteä syömään pientä ilta palaa ja yx serkuista sanoi, että mennään tohon Kiinalaiseen. No, eihän se mikään Kiinalainen ollut ko kunnon hienon ravintola ja pieni iltapala muuttuiki sitten neljän ruokalajin illalliseksi ja taisikin olla koko reissun kallein ruoka :)
Naurettiinki monesti, että mennäänkö Kiinalaiseen pienelle iltapalalle.


Muutama kuva asunnosta.









Sää ei oikein reissulla suosinut. Perjantaina tuli vettä kaatamalla ja lauantaina vähän päivällä ripsi, mutta sitten illalla tulikin kauhea myrsky ja oli meidän onni, että huomattiin lähteä kaupungista myrskyn silmästä pois asunnolle. Sateenvarjo hajosi matkan varrella, sen verran kova tuuli alko olemaan. Iltaa kohden myrsky vain ylty ja asunnosta meni vähäksi aikaa sähköt ja oltiin ihan pimeässä. Palo-autoja meni joka suuntaan ja seuraavana päivänä saimme lukea netistä, että oli ihmisiä kuollut myrskyssä ja pahin tilanne oli ollut Cannesissa, johon emme voinetkaan mennä koko aikana, koska myrsky oli tehnyt tuhoja siellä ja junaliikenne ei mennyt enää sinne ollenkaan meidän aikana.

Nizzahan ei ole iso paikka, joten aika nopsaa kaupungin kävi läpi. Vanhassa kaupungissa kävimme useamman kerran syömässä ja maisteltiin erinlaisia herkkuja.
















Nyt tuli maisteltua etanoita ja simpukoita. Monesti haluttanut, mutta ollut pelko etten tykkääkkään ja jää sitten kauhea nälkä :) Tulipa nyt maisteltua ja sanon, että suosittelen kyllä, oli sen verran hyvää,...että tuli toisenakin päivänä syötyä :) ja kyllä nillä nälkä lähti. Tilattiinki monesti niin, että jokainen tilasi eri annoksen ja jokainen sai maistaa toisilta.



Reissulla keskityttiin hyvään ruokaan, juomaan ja yhdessä oloon. Oikeastaan kukaan ei kauheasti edes shoppaillut, muutamat kengät ja laukut tarttui muutamalla mukaan. Vois kuvitella ko naiset liikentessä, että on kauheata shoppaillua. Itelle ei tarttunut nyt mitään mukaan, keskityin syömiseen :)


Yksi matkakohde oli, että käydään Monacossa. Monacoon mentiin junalla ja matka kesti n. puoli tuntia ja edestakainen matka maksoi n. 5 euroa/ henkilö. Muuten, julkiset kulkuneuvot olivat edulliset. Taksi oli sika kallis. Noin kolmen kilometrin matka maksoi vajaa 30euroa.Pari kertaa tuli taksia käytettyä, muuten liikuttiin julkisilla kulkuneuvoilla.





Monacossa hypattiin Monaco Le grand tour bussiin. Kiertoajelu Monacossa kannattaa ehdottomasti ottaa, näkee sillä melkein koko Monacon ja välillä voi hypätä pois ja hypätä uudestaan bussiin. Kiertoajelun hinta oli 21€/ per henkilö.





Olihan siellä hulppeita " veneitä" taitaa hinnatki olla kohillaan :)









Tämä kuva on otettu sitten seuraavana päivänä Ezezzä. Ekana käytiin Mentonissa ja takaisin tullessa piiahdettiin Ezessä. Olis ollut Mentonistakin kuvia, lähinnä syönti kuvia...sielläkin maisteltiin simpukoita, jotka ei olleet yhtä hyviä mitä Nizzan vanhassa kaupungissa...ehkä siinä teki se kermakastike.



Hienoja hetkiä reissusta ja sovittinki, että parin vuoden päästä taas uusi serkku tapaaminen jossain päin maailmaa  :), jos silloin pääsis muutki serkut mukkaan. 



Ulla serkku oli jokaiselle kerännyt Nizzan rannalta meille kiven muistoksi ja kirjoitin kotona kiveen nimen ja vuosiluvun muistoksi hienosta reissusta. Ulla lähti päivää aikaisemmin kotia ja oli jättänyt kivet meille pöydille, Kiitos Ulla. Kiven laitoin kuistiin toisen kiven päälle.


Kiitos kaikille ihanille serkuille, taas monta muistoa rikkaampana  :)

Päivi S

2 kommenttia:

  1. Voi hitsit, miten hienoja paikkoja olet nähny ja upea serkkutapaaminen kuuluu olleen, kivaa!:)
    Tuone ois kyllä mahtavaa joskus päästä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, oli kyllä kiva reissu..rento sellainen :) Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä tuolla. Matkailu kyllä avartaa :) Reissut vaan lisää matkakuumetta. Voishan sitä taas jonnekki lähteä, jos rahapussi antais myötä :)

      Poista